Siirry pääsisältöön

Pikkuveikalle Pino Pöksyjä

Meillä vaihdettiin vaatekokoa 80cm:stä 86:n ja vaatekaapin inventointi todisti, että kohta Pikkuveikkaa paleltaa kun hyllyt on tyhjät. Joten kangaskasoja tuhoamaan ja kyllähän sitä kaikenlaista kivaa syntyikin useamman päivän aikana.



Nämä monikäyttöiset harmaat colleget syntyivät Pappani vanhasta paidasta. Perushousuja piristämään ompelin helpot läppätaskut. Ja todellakin helpompia saa etsiä, kaksoisneulalla tikattu vaan päälle, ilman mitään kääntämisiä. Nämä on ennen kuvausta pesty, jotta reunat kivasti rispaantuisivat. Tykkään näistä paljon. Yritin saada vyötärönauhaan leikattua paidassa olleen tekstin Rautakauppojen Roskapankki, Roskakauta, Pappani on ollut kova rakennusmies. Mutta teksti jäin nyt sisäpuolelle, kun kangasta ei olisi riittänyt muuten. Resoritkin hyödynsin samasta paidasta. 
Kaava oma koko 86/92cm.

Housujen kanssa samaan syssyyn ompelin Kesää ajatellen shortsit. Näihin myös takataskut, samaan tyyliin. Vähällä vaivalla näyttävää. Taskun yläreunan huolittelee resori ja tasku on vaan tikattu paikalleen.
 
Harmaan housuparin jälkeen leikkelin keltaista collegea. 
Kankaan olen joskus ostanut isona palana paikallisesta kangaskaupasta, resori on muistaakseni Myllymuksujen. Näihin ompelin taskut helposti päälle tikkaamalla ja lisäsin taskunsuulle vielä tuollaisen soiron ihan vaan tikkaamalla senkin. Pesussa noi reunat hauskasti rispaantuu ja kipristyy. Samalla vaivalla tein myös kesäksi shortsit, näihin etutaskut.
 
 
Lähikuvaa taskusta. Helppoa ko mikä.  Kuten kuvasta näkyy, en ole mikään turhan tarkka ompelija, paitsi ommellessani "tilaustöitä".



 Taskuvillitys vaan jatkui ja muutti hieman muotoaan, mutta kiinnitystapa säilyi samana, hävyttömän helppona päälletikkauksena. Tällä kertaa tikkasin kolmen pisteen siksakilla ja tykkään kyllä.
Tämä vihreä collegen on kirppislöytö 0,30 euroa! Tosin kangas riitti vain näihin housuihin, mut silti oli edullinen. Ruskeaa resoria laitoin oikeaan sivusaumaan pienen tereen verran, on aika hauskan näköinen. Takataskut taas kun niistä Iskäkin tykkäs, näytti kuulemma ihan miesten housuilta. =)
Toiseen taskuun tähtitikkaus. Ruskea resori muuten sen takia kun tuo vihreä oli aika haastava löytää sävysävyyn sopiva. Kaava oma 86/92.






Taskumania ei vaan hellitä. Nyt tein housut jo valmiiksi asti kun aloin miettimään että mitä jos sittenkin. Ja tehtävä se oli; toispuoleinen reisitasku autonkuvilla. Kamera vaihteeksi värejä vääristää, veluurit ei oo ihan samaa sävyä, muttei kuitenkaan noikaan erisävyä. Aivan ihanaa tää appelsiinin värinen oranssi. Ikävä kyllä en nyt pysty muistamaan aivan varmaksi mutta epäilisin tämän olevan Hannan Kankaasta.
Kaava oma 86/92.


Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä ihanat raitajoustofroteiset perushousut. Näihin en tehnyt yhtään mitään kummallisuuksia. Nämä ovat niin ihanat ihan vaan tälläisenä. Kangas ja resori Kestovaippakaupasta. Kaava sama kuin muissakin oma 86/92.














Jos joku muuten ihmettelee kaikissa housuissa pussittavaa haarasaumaa niin se on vain kestovaipan takia kaavoitettu lisätila. Eikä päälle puettuna näytä hassulle.



Loppuun vielä sovituskuva lempihousuista.

Kommentit

  1. Todella kivoja housuja, meilläkin ois tarvetta nyt housuille, joten tulin metsästään ideoita muiden blogeista. Edelliset housut ovat (vihdoin) jääneet esikoiselle pieneksi! :D Ompelijan painajainen, kun ne samat kasvunvaroilla ommellut vaatteet mahtuu aina vaan eikä pääse tekemään uusia. :D:D

    VastaaPoista
  2. Kivoja housuja! Mulla odottais tuolla pino kankaita, että pääsisivät leikkuuseen, ja noita sun taskuideoita voisin vähän toteuttaa kans. Meidän 2v rakastaa taskuja, joten sen housuihin on pakko tehdä jotain hassua. :D

    VastaaPoista
  3. Kiitos kiitos. =)
    Tuo kasvuvaran lisääminen on kyllä kakspiippuinen juttu, toisaalta ei viittis ikinä tehdä mitään just sopivaa mut sitten samoja kuteita "joutuu" katselee aika pitkään...
    Veera, ei muutakuin ompeluintoa! Nää taskut on helppoja tehdä, en mä mitään vaikeeta jaksa enkä ehdi alkaa toteuttaa. Ja onhan näitä risareunaisia tuotteita näkynyt ihan vaateketjuillakin ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Haalareita ja potkupukuja ja pieni vinkki potkupuvun ompeluun....

Innostuin taas tekemään haalareita. Ja sitten innostuin potkupuvuista, ne on niin symppiksiä. Tähän nyt muutama tekele esille. Jotenkin tuo haalari tuntuu olevan nyt enemmän IN, mutta perinteinen nainen kun olen niin noi potkupuvut on vaan niin Liikkiksiä. Tämä ensimmäisenä esille pääsevä haalari kerkesi käydä päällä ja pesussakin ennen kuvaamista, sen takia vetää tuolta ylhäältä. Tässä on ihana veluurikangas, oikein kivasti vähän retromainen. Kaava oma 86 ja kangas Hamstereista samoin vetoketju. Resori Ikasyrin ja täytyy sanoa, että olin aika pettynyt Ikasyrin resorin laatuun. Tosi vaikea arvioida oikeaa mittaa kun tuntuu et resori vaan venyy ja venyy.  Haalariin laitoin haarakiilan kuvan ottamisen jälkeen, puku kinnasi hieman herran haarusista kestovaipan kanssa. Seuraavana olikin pikatikkinä Tuttan terällisten potkareitten tuunaus kesäiseksi polvipuvuksi. Tää oli niin kiva päällä et innostuin tekee muutaman muunkin potkarin. Lisäksi purin toisen etut

Phil&Teds Explorer ja sivulaukku tuunaus

Yhdet tuplarattaat kerkesin jo poiskin myydä ja pärjättiin hyvin seisomalaudalla, kunnes Isosisko sai jonkun mullivaiheen ja kieltäytyi tottelemasta kaupunkireissuilla ja yleensäkin kävelemisestä kun tuo Pikkuveikkakin saa istua rattaissa!  Joten nöyrästi otin ja tilasin itselleni uudet rattaat, tällä kertaa peräkkäistä mallia ja ihan pakko sanoo, nää on niin huiput! Ainoa miinus on puutteellinen tavaratila ja sen ratkaisin sivulaukuilla, itse tehden tottakai. Pikkuveikka toimii esittelijänä.  Alunperin piti molemmat olla punaisella tereellä, mutta ostinkin sitä liian vähän ja piti jatkaa omista kätköistä löytyneellä harmaalla, joka olikin reippaasti kapeampaa kuin tuo eurokankaan vinonauha, hieman oli tekemistä että sain kantin edes siedettävän näköisesti.  Laukkujen kankaasta ei mitään tietoa, että mitä se on. Olen joskus tehnyt koiralle takkia tästä, kosteutta hylkivää, hieman joustavaa ja sisäpuolella lyhytnukkainen vuori. Sisäpuolenkangas mummoni aarteista löytynyt pö

Makrameita tilauksesta

Muutama on tullut solmeiltua ihan tilaustöinäkin. Tilaustyöt on siitä kivoja, että pääsee solmimaan värejä mitä ei omalle seinälle tulisi laitettua, ehkä. Nämä menivät vielä ystävieni seinille, tilauksesti siltikin. Tämä vaalenapunainen  lanka oli Macrame.fi kaupasta tilattua, se on Bobbinyn 3 kierteistä 5 mm narua, ja se oli aivan liian paksua solmimiseen seinävaatteeksi. Purin jokaisen käyttämäni narun ja solmin käyttäen vain yhtä kierrettä kerrallaan. Työn malli on pinterestistä, tosin omin muutoksin. Käytän yleensä aina luonnon oksia, koska ne ovat vaan enemmän minua. Tässä kävi sattumalta niin, että oksa oli kaareva, ja työ tulee n. 6 cm irti keskikohdastaan seinästä ja se tekee ihan uudenlaisen ulottuvuuden työhön. Tykkäsin tästä paljon itsekkin. Ja niin tykkäsi saajakin.   Musta työ on hyvin samankaltainen kuin edeltänyt vaaleanpunainen, mutta kun en osaa/halua/pysty tekemään kahta identtistä tuli tästä hieman erinäköinen ja myös suurempi. Lankana on chunkym