Siirry pääsisältöön

Onepiissi, jumpsuitti, kokopuku, huppuhaalari, you name it!

Isosisko sai onepiissin vähän kuin vahingossa. Toki se on ollut ajatuksissa, mutta kun piti alla olevan haalarin kaava testata niin leikasin murulle haalarin. Hiippahupulla tottakai. Pallotaskut(?) tein ekaa kertaa elämässäni, hyvän ohjeen vinkin sain facen ompeluelämää ryhmästä ja ohje löytyy täältä.
Haalarin kaava on muotimuksuista koko 98/104. College on kirppislöytö, 2 metriä 4e! Resori fabriinasta.

 Onepiissiin on hyvä paeta Äitikarhua, piilossa ollaan.(äitikarhu on tiikeri ja ne on nyt NIIIN pelottavia....
 

Isosiskon hoitotädin pojalle tein tälläisen onepiissiin vaihtotalous periaatteella. Mulle kangasta, sulle puku. Tätä Myllymuksujen raitajoustofroteeta olen himoinnut jo piiiitkän aikaa ja kun tätä oli mahdollisuus saada "työpalkaksi" niin en kahta kertaa miettynyt. 
Haalarin kaava on muotimuksusta isoin muutoksin, käsittämättömiä noi muotimuksun kaavat kun on leveitä ko mitkäkin. Tätäkin kavensin varmasti 10 cm. Koko oli 98, mutta pituuttakin lisättiin lahkeisiin ja hihoihin, oikeastaan voisin sanoa että kaava on oma, kun muokkasin myös huppua ja hihaa ja vetskan kiinnitystapaa.
Huppu on vuoritettu vanhasta teepasta saadulla trikoolla, resori ja vetska eurokankaasta.

Kommentit

  1. Voi miten ihana tuo vaaleanpunainen haalari!

    VastaaPoista
  2. tosi ihana haalari ja loistavat nuo resorit. Tuovat hyvin ilmettä.

    VastaaPoista
  3. Ihana ja ihanan lokoisan oloinen haalari. Minä myös tykkään noista resoreista! :)Juuri tuollainen rento mitä voisin itsellekin jopa ottaa koti asuksi. ;D Mistähän löytyisi aikuisten kaava. :D

    VastaaPoista
  4. Kiitokset kovasti kehuista! Noi resorit kyllä kivasti piristää tuota muuten simppeliä haalaria. Ja kuulemma aikuisten koossa ohjetta ja kaavaa löytyy Ottebren lehdestä, sitä en tiedä mistä numerosta. Facen Ompeluelämää ryhmästä varmasti tieto löytyis nopeasti. =)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Makrameita tilauksesta

Muutama on tullut solmeiltua ihan tilaustöinäkin. Tilaustyöt on siitä kivoja, että pääsee solmimaan värejä mitä ei omalle seinälle tulisi laitettua, ehkä. Nämä menivät vielä ystävieni seinille, tilauksesti siltikin. Tämä vaalenapunainen  lanka oli Macrame.fi kaupasta tilattua, se on Bobbinyn 3 kierteistä 5 mm narua, ja se oli aivan liian paksua solmimiseen seinävaatteeksi. Purin jokaisen käyttämäni narun ja solmin käyttäen vain yhtä kierrettä kerrallaan. Työn malli on pinterestistä, tosin omin muutoksin. Käytän yleensä aina luonnon oksia, koska ne ovat vaan enemmän minua. Tässä kävi sattumalta niin, että oksa oli kaareva, ja työ tulee n. 6 cm irti keskikohdastaan seinästä ja se tekee ihan uudenlaisen ulottuvuuden työhön. Tykkäsin tästä paljon itsekkin. Ja niin tykkäsi saajakin.   Musta työ on hyvin samankaltainen kuin edeltänyt vaaleanpunainen, mutta kun en osaa/halua/pysty tekemään kahta identtistä tuli tästä hieman erinäköinen ja myös suurempi. Lankana o...

Phil&Teds Explorer ja sivulaukku tuunaus

Yhdet tuplarattaat kerkesin jo poiskin myydä ja pärjättiin hyvin seisomalaudalla, kunnes Isosisko sai jonkun mullivaiheen ja kieltäytyi tottelemasta kaupunkireissuilla ja yleensäkin kävelemisestä kun tuo Pikkuveikkakin saa istua rattaissa!  Joten nöyrästi otin ja tilasin itselleni uudet rattaat, tällä kertaa peräkkäistä mallia ja ihan pakko sanoo, nää on niin huiput! Ainoa miinus on puutteellinen tavaratila ja sen ratkaisin sivulaukuilla, itse tehden tottakai. Pikkuveikka toimii esittelijänä.  Alunperin piti molemmat olla punaisella tereellä, mutta ostinkin sitä liian vähän ja piti jatkaa omista kätköistä löytyneellä harmaalla, joka olikin reippaasti kapeampaa kuin tuo eurokankaan vinonauha, hieman oli tekemistä että sain kantin edes siedettävän näköisesti.  Laukkujen kankaasta ei mitään tietoa, että mitä se on. Olen joskus tehnyt koiralle takkia tästä, kosteutta hylkivää, hieman joustavaa ja sisäpuolella lyhytnukkainen vuori. Sisäpuolenkangas mummoni aarteis...

Makrame lasimaljan ympärille

Pinterest on täynnä ihania kuvia lasimaljoista, joiden ympärille on solmittu makrame. Mulla on isoäidiltäni peritty 10 litran sillipurkki, jossa on milloin mitäkin sisustusrompetta. Viimeiksi sen maalasin tyttäreni kanssa sormiväreillä hänen ollessaan 1,5 v, nyt tuo tytär on jo 11 v. Joten uusi ilme oli ajankohtainen. Mallin nappasin netistä jostain kuvasta ja solmin työtä parina iltana viettäessäni miehen kanssa mukavaa koti-iltaa sohvalla telkkaria katsoen. Tai hän katsoi, minä solmein. Kuvista olisi saanut oikein kivat, jos olisi laittanut maljaan valot, mutta olen liian kärsimätön sellaiseen, eikä kesällä tule pimeäkään. Lankana tässä on sinapinvärinen moppari.