maanantai 7. toukokuuta 2012

Työmaaveluurista pari haalaria

Tätä kangasta oon ihaillut pitkän aikaa. Mutta kun ystäväni alkoi puhumaan kimppaostosta niin ryhdyttiin puheista tekoihin. Alunperin idea oli ostaa pätkä josta saa kaksi haalaria, mutta sitten ystäväni ajanpuutteen vuoksi teinkin molemmat haalarit ja hän maksoi kankaan.
Pikkuveikalle tein syksyä ajatellen pitkillä hihoilla ja lahkeilla, ystäväni poika oli tilannut shortsihaalarin. Molemmille samaa kokoa(86/92) ja samalla kaavalla. Kaavan leikkasin tuttan vanhasta puvusta, saks vaan palasiksi ja paperille mars! 


Kuvioita en alkanut mitenkään kohdistelemaan, ainakaan Pikkuveikkaa ei yhtään haittaa vaan päälle pitäis puku jo saada. Vikkelät on pienen miehen kädet. =)
Vetoketjut on Hamstereista ostettua metriketjua erivärisillä vetimillä mitä ketju on, hauskasti sopii ihan täysin sekä vedin, että ketjun sävyt kuosiin. Resori on Hannan kankaasta jossa aivan mielettömän hyvä palvelu. Pari päivää jouduin pakettia odottelemaan niin oli mukaan laitettu lankarullia ja kerran sain tilaamaani veluurin sopivampaa kalliimpaa resoria ilman lisämaksuja. Suosittelen lämpimästi.

Ekaa kertaa tein resorikanttaukset ensin ompelemalla resorin kiinni nurjalle saumurilla ja sitten kääntämällä ylijäämä oikealle ja tikkaamalla päälle. Tulee kyllä siistiä. Yleensä ompelen käänteen suoraan kaksoisneulalla ja käännän samalla näppituntumalla, onnistuu niinkin, mutta nurjapuoli ei tuu näin siistiksi.




















Loppuun vielä muutama sovituskuva puitapitkin kävelevästä Pikkuveikasta.
Hieman on varaa kasvaa lahkeissa ja hihoissa, mut se on vaan hyvä. 
Tästä tuli tosi kiva!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti