Siirry pääsisältöön

Tuunaushommia!

Melkein vuosi pyörähti blogipäivitysten välissä. 
Syitä on muutamakin; RuskaKerttu muutti maalle, jossa ei nettiä ensin ollutkaan, sitten RuskaKerttu teloi selkänsä pihamaan rakennuspuuhissa niin että jouduttiin leikkaukseen asti. Toipilasaikana ei selkä kestänyt istumista joten ompeluakaan ei voitu harrastaa. 
Nyttemmin selkä alkaa kestää ompelua ja onhan sitä ommeltu, muttei blogattu. Muutama erityinen työ on bloggaamatta niiden tavis housujen ja teeppareitten seassa. Muuta aloitan nyt ekalla tuunaustyölläni, entisöinniksi tätä kun ei voi kutsua! :)

Rahin uusi elämä!

Olin ostanut varmasti vuosi sitten kirpparilta rahin, tässä muotokieli miellytti ja etenkin hinta joka taisi olla kokonaiset 20 euroa. Väri ei niinkään iskenyt mutta kun tuo nelivuotinen Artenomin koulutus on niin ajattelin, että verhoilen mokoman uudelleen. 
Aikaa kului ja sininen (jota en oikein voi sietää) rahi alkoi määrätä olohuoneen värimaailmaa.. Ja päätin että nyt kesälomalla sen uudistan. Mulla oli ajatus ihanasta ruusukuosista tai raidasta, mutta ei ainakaan sinisenä! 

Kuinkas ollakkaan, mieheni Mummon kätköistä löytyi täydellista vanhaa patjakangasta, sinisenä. Kaikki muu natsas mut ei toi sininen väri. Kangasta pyöriteltyäni huomasin, että nurjapuoli näytti tooosi paljon paremmalta ja teinkin päälisen sitten Mummon vanhasta patjanpäälisestä nurinpäin vain. Päälinen on irroitettavissa pesuun, ominaisuus jota on lasten myötä alkanut arvostamaan...


Tältä rahi näytti ennen, yäk.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Makrameita tilauksesta

Muutama on tullut solmeiltua ihan tilaustöinäkin. Tilaustyöt on siitä kivoja, että pääsee solmimaan värejä mitä ei omalle seinälle tulisi laitettua, ehkä. Nämä menivät vielä ystävieni seinille, tilauksesti siltikin. Tämä vaalenapunainen  lanka oli Macrame.fi kaupasta tilattua, se on Bobbinyn 3 kierteistä 5 mm narua, ja se oli aivan liian paksua solmimiseen seinävaatteeksi. Purin jokaisen käyttämäni narun ja solmin käyttäen vain yhtä kierrettä kerrallaan. Työn malli on pinterestistä, tosin omin muutoksin. Käytän yleensä aina luonnon oksia, koska ne ovat vaan enemmän minua. Tässä kävi sattumalta niin, että oksa oli kaareva, ja työ tulee n. 6 cm irti keskikohdastaan seinästä ja se tekee ihan uudenlaisen ulottuvuuden työhön. Tykkäsin tästä paljon itsekkin. Ja niin tykkäsi saajakin.   Musta työ on hyvin samankaltainen kuin edeltänyt vaaleanpunainen, mutta kun en osaa/halua/pysty tekemään kahta identtistä tuli tästä hieman erinäköinen ja myös suurempi. Lankana o...

Phil&Teds Explorer ja sivulaukku tuunaus

Yhdet tuplarattaat kerkesin jo poiskin myydä ja pärjättiin hyvin seisomalaudalla, kunnes Isosisko sai jonkun mullivaiheen ja kieltäytyi tottelemasta kaupunkireissuilla ja yleensäkin kävelemisestä kun tuo Pikkuveikkakin saa istua rattaissa!  Joten nöyrästi otin ja tilasin itselleni uudet rattaat, tällä kertaa peräkkäistä mallia ja ihan pakko sanoo, nää on niin huiput! Ainoa miinus on puutteellinen tavaratila ja sen ratkaisin sivulaukuilla, itse tehden tottakai. Pikkuveikka toimii esittelijänä.  Alunperin piti molemmat olla punaisella tereellä, mutta ostinkin sitä liian vähän ja piti jatkaa omista kätköistä löytyneellä harmaalla, joka olikin reippaasti kapeampaa kuin tuo eurokankaan vinonauha, hieman oli tekemistä että sain kantin edes siedettävän näköisesti.  Laukkujen kankaasta ei mitään tietoa, että mitä se on. Olen joskus tehnyt koiralle takkia tästä, kosteutta hylkivää, hieman joustavaa ja sisäpuolella lyhytnukkainen vuori. Sisäpuolenkangas mummoni aarteis...

Makrame lasimaljan ympärille

Pinterest on täynnä ihania kuvia lasimaljoista, joiden ympärille on solmittu makrame. Mulla on isoäidiltäni peritty 10 litran sillipurkki, jossa on milloin mitäkin sisustusrompetta. Viimeiksi sen maalasin tyttäreni kanssa sormiväreillä hänen ollessaan 1,5 v, nyt tuo tytär on jo 11 v. Joten uusi ilme oli ajankohtainen. Mallin nappasin netistä jostain kuvasta ja solmin työtä parina iltana viettäessäni miehen kanssa mukavaa koti-iltaa sohvalla telkkaria katsoen. Tai hän katsoi, minä solmein. Kuvista olisi saanut oikein kivat, jos olisi laittanut maljaan valot, mutta olen liian kärsimätön sellaiseen, eikä kesällä tule pimeäkään. Lankana tässä on sinapinvärinen moppari.